lauantai, 20 huhtikuun, 2024

6000 litraa alkoholia ”pohjalaisiin häihin”

Lohjalaiset 66- ja 69 vuotiaat miehet toivat vuosina 2013-2016 Virosta lähes 9 000 litraa alkoholia. Tulli onnistui takavarikoimaan tuomisista alle 3 000 litraa. Loput 6 000 litraa  myytiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan tuplahintaan lähinnä alkoholiongelmaisille ihmisille.

Miehillä itsellään oli alkoholihankinnoistaan ihan toisenlainen käsitys. Toinen miehistä aikoi järjestää itselleen kunnon pohjalaiset häät, joihin oli tarkoitus kutsua 500-700vierasta. Ehkä jopa 800 henkeä. Pohjalaisia häitä, joissa juodaan ja tapellaan, oli tarkoitus viettää niin kauan kuin yksikin ukko tai akka pysyy pystyssä.

Oikeus ei kuitenkaan uskonut, että 6 000 litraa juomia olisi tarkoitettu huljakkaisiin häihin, tai että sulhanen itse olisi pystynyt tuliaisensa juomaan. Oikeuden näkemyksen mukaan myös hänen itse valmistamansa 40 litraa pontikkaa meni myyntiin, eikä juhlaväen suihin.

Pääsyytetty sai törkeästä alkoholirikoksesta ja törkeästä veropetoksesta kahdeksan kuukautta vankeutta. Toinen päätekijä tuomittiin samasta syystä viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hänen syykseen luettiin noin kolmasosa tuodun alkoholin määrästä. Lisäksi muutamia juttuun sekaantuneita pienempiä tekijöitä muistettiin sakkotuomioilla.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT