torstai, 28 maaliskuun, 2024

Helsingin poliisi aloitti tehovalvonnan Sörnäisissä

Helsinki. Poliisi on saanut viime aikoina poikkeuksellisen paljon ilmoituksia huumausainekaupasta ja muista häiriöistä, joita esiintyy Sörnäisten, erityisesti Kurvin, alueella.

Helsingin poliisilaitos aloitti keskiviikkona 11.10.2017 toistaiseksi jatkuvan operaation, jossa erityisille ongelma-alueille kohdennetaan aiempaa runsaammin valvontaa.

– Saamamme palautteen mukaan asukkaat ovat kokeneet häiriökäyttäytymistä ja näkyvää huumekauppaa. Operaatiossa kohdennetaan kansalaisten toiveiden mukaisesti poliisin perustoimintaa ongelma-alueille sekä näkyvänä että muuna valvontana, sanoo operaatiota johtava komisario Johanna Sinivuori Helsingin poliisilaitokselta.

Sunnuntai-iltaan 15.10. mennessä poliisi oli löytänyt kolme etsintäkuulutettua, kirjannut kaksi rikosilmoitusta, antanut 26 sakkoa, tehnyt joitakin poliisilakiperusteisia kiinniottoja ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi poistanut ongelma-alueilta yhteensä yli sata ihmistä.

Poliisi tiedottaa operaation tuloksista lisää myöhemmin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT