tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Hirvensalmen perhesurman tutkinta valmistunut – poliisi ei kerro teon motiivia kokonaan

Hirvensalmella 24.4.2017 illalla tapahtuneen perhesurman tutkinta on päätetty. Itä-Suomen poliisilaitos on käynyt läpi KRP:n tutkimuslausuntoja tapahtumapaikalla otetuista kymmenistä näytteistä ja niiden perusteella on selvitetty tapahtumien kulkua tekopäivän iltana.

Tapahtuman yhteydessä perheen isä löytyi asunnosta kuolleena ja hänen 20-vuotias poikansa menehtyi myöhemmin sairaalassa. Perheen 16-vuotias poika on toipunut saamistaan vammoista hyvin ja hän on jo kotiutunut sairaalahoidosta. Esitutkinnan aikana suoritetuissa kuulusteluissa hän on muistanut tilannetta edeltävät päivän tapahtumat loogisesti mutta itse rikostapahtumaan liittyviä muistikuvia hänellä ei edelleenkään ole. On huomattava, että hän sai tapauksen yhteydessä vakavia vammoja päähänsä ja näillä saattaa olla merkittävä vaikutus hänen muistamattomuuteensa.

Poliisi on pyrkinyt selvittämään, missä järjestyksessä teot tapahtuivat ja onko nuoremmalla pojalla havaintoja tekoon liittyvistä yksityiskohdista. Suoritettujen tutkimusten perusteella perheen ulkopuolisen tekijän osallisuus tapahtumiin on saatu suljettua kokonaan pois.

Tekohetkellä tapahtumapaikalla olivat vain perheen isä ja hänen kaksi poikaansa. Tapahtumat ovat edenneet todennäköisimmin niin, että perheen isä on kohdistanut väkivaltaa ensin toiseen pojista ja sen jälkeen toiseen. Varmuudella ei pystytä sanomaan sitä, kumpaan pojista tekijä kohdisti ensin väkivaltaa. Nuorempi poika on ollut tekohetkellä entisessä navettarakennuksessa olevassa tilassa korjaamassa moottoripyörää ja toinen pojista on ollut sisällä asuinrakennuksessa. Molemmat uhrit löytyivät asuinrakennuksen sisältä eikä ole selvitettävissä, missä vaiheessa nuorempi pojista on päässyt tai tuotu taloon. Molemmat pojat on yllätetty ja heitä on lyöty useita kertoja pään alueelle pajavasaratyyppisellä tekovälineellä. Molemmat uhrit saivat iskuista hengenvaarallisia vammoja. Teot ovat tapahtuneet parin tunnin sisällä alkuillasta. Alkoholilla tai muilla huumaavilla aineilla ei ole ollut osuutta asiaan.

Teon motiiveista esille ovat tulleet yleisesti tiedossa olleet taloudelliset vaikeudet mutta poliisi ei voi antaa kaikkia yksityiskohtaisia tietoja julkisuuteen, koska osa tiedoista liittyy henkilöiden terveydentilatietoihin tai vastaaviin arkaluonteisiin henkilön yksityiselämään liittyviin tietoihin, jotka ovat julkisuuslain mukaan salassa pidettäviä tietoja. Osa tiedoista on virkamiehen vaitiolovelvollisuuden piirissä ja osaa säätelee julkisuuslaki tai muut lakitasoiset säädökset. Asiat limittyvät ilmoituksiin ja kuulusteluihin sekä muuhun materiaalin niin tiiviisti, että asiakirjojen osittain salaaminen sotkee koko niiden sisällön ymmärtämisen tai aiheuttaa vaillinaisena väärinkäsityksiä tapahtumien kulusta. Tämän johdosta on perusteltua, että esitutkintapöytäkirja salataan kokonaan.

Selvyyden vuoksi rikoskomisario Juha Paukkunen mainitsee, että menettelyn tarkoituksena on julkisuuslain hengen mukaisesti suojella rikoksen kohteeksi joutuneita henkilöitä ja heidän läheisiään julkisuuden tuomalta ylimääräiseltä haitalta. Tavoitteena on kuitenkin tuoda tämän traagisen tapahtuman tosiseikat siinä laajuudessa julkisuuteen, että suuri yleisö ja media saavat realistisen käsityksen rikostapahtumasta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT