torstai, 18 huhtikuun, 2024

Kadonneena etsityn rovaniemeläismiehen tapauksessa epäillään henkirikosta

Lapin poliisilaitos tiedotti 29.12.2017 ja pyysi havaintoja Rovaniemellä kadonneeksi ilmoitetusta 53-vuotiaasta Markku Tapiosta. Viimeinen havainto Tapiosta oli Korkalovaarassa sunnuntai-iltana 17.12. hänen poistuessaan ravintolasta.

Poliisi on löytänyt Markku Tapion kuolleena maastosta ja hänen epäillään kuolleen henkirikoksen uhrina. Rikoksen epäillään tapahtuneen yksityisasunnossa Rovaniemellä. Maanantaina 15.1. Lapin käräjäoikeus vangitsi rovaniemeläisen miehen todennäköisin syin epäiltynä Markku Tapion taposta.

– Epäiltyä kuultiin jo alkuvaiheessa ja omat tutkimuksemme lopulta johtivat epäillyn pidättämiseen sekä vangitsemiseen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Fordell.

Poliisi ei tuolloin vuodenvaihteessa saanut ratkaisevia vihjeitä eikä edistynyt tutkinnassa. Kuitenkin poliisin omien tutkintatoimien tuloksena alkoi paljastua seikkoja, joiden perusteella oli syytä epäillä, että kadonnut on joutunut henkirikoksen uhriksi ja rikosta tutkitaan nyt murhana.

– Tähän tapaukseen liittyen olemme tehneet laajasti muun muassa teknistä rikostutkintaa useampien Lapin kuntien alueella, kertoo rikoskomisario Fordell.

Tarkempiin yksityiskohtiin tutkinnan etenemisestä ei voida tässä vaiheessa mennä, sillä rikoksen selvittäminen on vielä kesken eikä poliisi tiedota asiasta vielä enempää.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT