lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kaksi kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta Jyväskylässä

Jyväskylä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä sattui Jyväskylän seudulla kaksi kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Molemmissa onnettomuuksissa menehtyi yksi paikkakuntalainen mieshenkilö. Poliisi tutkii onnettomuuksien syitä. Tapahtumapaikat ovat melko lähelllä toisiaan, mutta ne eivät liity muutoin toisiinsa millään tavalla.

Ensimmäinen onnettomuuksista sattui noin kolmen aikaan aamuyöllä Lohikoskentien ja Kankaankadun risteyksessä, Noin 25-vuotiaan jyväskyläläismiehen kuljettama henkilöauto on tullut keskustan suunnasta Lohikoskentietä ja jatkanut Laukaan suuntaan. Kankaankadun risteyksen jälkeen auto on törmännyt kaistojen välisellä keskikorokkeella olleeseen liikennemerkkin ja kimmonnut siitä useita kymmeniä metrejä eteenpäin. Tämän jälkeen auto on törmännyt keskikorokkeella olleeseen puuhun. Törmäyksen voimasta kuljettaja oli sinkoutunut ulos autosta. Kuljettaja oli ollut yksin autolla liikkeellä. Kuljettaja menehtyi onnettomuudessa, onnettomuudessa ei ollut muita osallisia.

Alustavan arvion mukaan syynä onnettomuuteen on ollut huomattavan suuri tilannenopeus. Tapahtumapaikan nopeusrajoitus on 50 km/h. Poliisi tutkii päihteiden mahdollista osuutta onnettomuuteen.

Jälkimmäinen liikenneonnettomuus sattui tiellä numero 637, Lauakaan kunnan ja Jyväskylän kaupungin rajalla Jyväskyläntiellä noin viiden aikaan aamuyöllä.

Hieman alle 40-vuotiaan jyväskyläläismiehen auton epäillään ajautuneen toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja yllättäen vastaantulevan liikenteen kaistalle törmäten vastaantulleen henkilöauton keulaan.

Vastakkaiselle kaistalle ajautuneen henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa ja toisen henkilöauton kuljettaja ja kolme matkustajaa loukkaantuivat. Heidät on toimitettu sairaalaan saamaan hoitoa. Heidän vammojen vakavuusasteesta ei tässä vaiheessa ole tiedotettavaa.

Tapahtumapaikalla on 80 km/h nopeusrajoitus. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Liikenneonnettomuuksista jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisin numeroon 029 5448080.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT