perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Mies nousi taksista, käytös ei ollut kaksista

Tampere klo 23.00. Valmetinkadulle tilatun taksin kyytiin nousi n. viisikymppinen mies, joka ei osannut kertoa kuljettajalle, minne ollaan menossa. Kuljettajan yrittäessä ajon aikana selvittää tarkempaa määränpäätä, alkoi matkustaja käyttäytyä uhkaavasti, äänekkäästi ja aggressiivisesti. Kuljettaja oli joutunut pysähtymään ja poistumaan autosta. Matkustaja oli noussut myös ja alkanut kääriä hihojaan, kunnes yhtäkkisesti lähtikin juosten pois paikalta. Taksinkuljettaja lähti miehen perään.

Poliisi tavoitti kilpajuoksijat Härmälänsaarenkadulta. Miehen käytös oli yhteistyöhalutonta ja hän meni maahan makaamaan. Asiakas  jouduttiin kantamaan poliisiautoon ja poliisiasemalla samalla tavalla kantamaan pois autosta putkan puolelle yhteistyöhaluttomuuden yhä jatkuessa. Taksikyyti jäi maksamatta. Tapahtumia tutkitaan lievänä petoksena ja haitantekona virkamiehelle. Mies ei suostunut kertomaan henkilötietojaan, mutta ne saatiin selvitettyä muilla keinoilla.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT