perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Neljän auton kolari Mikkelissä – ei vakavia vammoja

Mikkelissä tapahtui maanantaina kello 15.20 liikenneonnettomuus valtatiellä 5 Otavan kohdalla. Etelän suunnasta tullut henkilöauto ajautui kuljettajan ajovirheen takia vastaantulevien ajokaistalle ja törmäsi kolmeen vastaan tulleeseen henkilöautoon. Henkilöautoissa oli yhteensä 12 henkilöä, joista kuusi oli lapsia. Onnettomuuden osalliset vietiin sairaalaan tarkastettavaksi, mutta ensitietojen mukaan heille ei tullut vakavia vammoja.

Onnettomuuspaikka oli suljettu muulta liikenteeltä tunnin ajan. Poliisi ja pelastuslaitos ohjasivat liikenteen kiertotielle, joka kulki Vanhan Otavantien kautta.

Etelän suunnasta tulleen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuden syntyyn. Onnettomuuspaikalla on edelleenkin onnettomuudessa vaurioituneita ajoneuvoja, mutta ne hinataan sieltä pois illan ja yön aikana. Vaurioituneista ajoneuvoista ei ole haittaa muulle liikenteelle.

 

Lähde: Poliisi

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT