lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Pommiuhka Oulussa

AC Oulun ja OPS:n välinen paikallisottelu keskeytettiin Oulun Raatissa turvallisuussyistä.

Paikalla olleen Kalevan toimittajan mukaan ottelua oli jäljellä kuusi minuuttia, kun peli keskeytettiin. Hetken kuluttua kovaäänisestä kuuluneessa kuulutuksessa pyydettiin yleisöä poistumaan stadionilta.

– Tilanne paikan päällä on rauhallinen. Yleisö on poistunut stadionilta, mutta väki parveilee ulkopuolella, kertoo paikalla oleva Kalevan toimittaja Kai Nevala.

Nevalan mukaan koko Raatinsaari tyhjennetään tapahtuneen vuoksi. Aiempien tietojen mukaan vain stadion ja uimahalli tyhjennettiin ihmisistä.

Poliisi on vahvistanut kyseessä olleen puhelinsoitto, jossa oli uhattu räjähteillä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT