perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Pyöräilyä ja juoksukilpailu Rovaniemellä

Rovaniemi. Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän aikaisin sunnuntaiaamuna, että Rovaniemellä on yritetty murtautua apteekkiin. Paikan päällä selvisi että apteekin oven lasi oli yritetty rikkoa siinä onnistumatta eikä apteekkiin oltu päästy sisälle. Hetkeä myöhemmin poliisi sai tiedon murtohälytyksestä lähistöllä olevalta kuntosalilta. Poliisille selvisi, että sisälle oli päästy pääoven lasi rikkomalla ja henkilö oli saanut mukaansa vähäisen määrän omaisuutta ja poistunut paikalta polkupyörällä ennen poliisin saapumista.

Hetkeä myöhemmin poliisipartio havaitsi tuntomerkkeihin sopivan henkilön pyöräilevän keskustan alueella. Henkilö yritti paeta mutta poliisi tavoitti hänet pienen juoksukilpailun jälkeen. Selvisi, että kyseessä oli 25-vuotias rovaniemeläinen mies ja hänen hallustaan löydettiin kuntokeskuksesta anastettua omaisuutta. Tämän lisäksi mies oli liikkeellä anastetuksi ilmoitetulla polkupyörällä. Mies kuljetettiin Rovaniemen poliisivankilaan odottamaan kuulustelua. Poliisi tutkii asiaa mm. varkauden yrityksenä ja varkautena.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT