perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Siilinjärvellä kadonneena etsitty olikin murhattu kirveellä

Siilinjärvellä syyskuussa kateissa ollut ja kuolleena löydetty mies oli surmattu kirveellä. Poliisin mukaan henkirikoksen taustalla oli pienestä velkasummasta tullut riita. Tapauksen esitutkinta on valmistumassa ja se siirtyy pian syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisi epäilee päätekijäksi siilinjärveläistä 25-vuotiasta miestä, joka on myöntänyt hakanneensa retkikirveellä uhria. Poliisin mukaan häntä epäillään murhasta. Mies on ollut lokakuun alusta asti vangittuna.

Toiseksi tekijäksi epäillään kuopiolaista 28-vuotiasta miestä. Hänen epäillään puukottaneen uhria jossain vaiheessa tilanteen aikana. Veitsellä tehdyt vammat eivät olleet kuitenkaan kuolettavia.

Poliisi haki esitutkinnan aikana vangittavaksi kaikki neljä asunnossa ollutta miestä. Kaikilla heistä on aiempaa rikostaustaa. Poliisi ja syyttäjä käyvät vielä läpi, mistä rikoksista päätekijän rikoskumppania tai kahta muuta asunnossa ollut miestä mahdollisesti epäillään.

Siilinjärveläinen 30-vuotias perheellinen mies oli lähtenyt Simonsalosta viettämään iltaa tuttujensa kanssa viikonloppuna syyskuussa. Hänen luultiin ensin kadonneen baari-illan jälkeen.

Poliisin tutkinnassa selvisi, että mies oli ollut tuttunsa asunnossa, jonne oli yöllä palannut kaksi miestä varustautuneena kirveellä. Miehillä oli ollut aiemmin puhetta velasta. Poliisin mukaan mieskaksikko oli sitten keskenään alkanut pohtia, pitäisikö uhri tappaa.

Henkirikoksen jälkeen uhri käärittiin mattoon ja vietiin autolla lähimaastoon. Uhrin perhe ja ystävät etsivät kadonnutta parin viikon ajan, kunnes poliisi pääsi tapauksen jäljille omassa rikostutkinnassaan. Uhria ei löytänyt kukaan ulkopuolinen, vaan poliisi selvitti tutkinnan aikana, että vainaja oli kätketty metsään Nilsiään.

Lähde: Savon Sanomat

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT