perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Suutuspäinen rattijuoppo ajoi tieltä Janakkalassa

Janakkala. Poliisipartio saapui partioidessaan tuoreelle ulosajopaikalle Leppäkoskentiellä. Onnettomuusauto oli katollaan ojassa ja sen ympärille oli jo kertynyt ulkopuolisia ohi ajaneita nuoria. Katollaan olleesta autosta kömpi ulos sen kuljettajana toiminut noin viisikymppinen paikallinen mies. Hänet puhallutettiin ja törkeän rattijuopumuksen lukemat todettiin alkometristä.

Mies kertoi lähteneensä ajamaan, vaikka tiesi olevansa humalassa. Ajamiseen lähtemisen syy oli suuttumus. Mies oli ajanut ennen ulosajoa kovaa nopeutta käyttäen. Auto oli lähtenyt heittelehtimään märällä kestopäällystetyllä tiellä ja mies oli muuttunut matkustajaksi autossaan. Nopeusrajoitus tiellä on 80 km/h. Mies oli loukannut itseään lievästi. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitona miehen taskussa olleen nyrkkiraudan takia. Miehen ajokortti otettiin ”kuivumaan”.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT