lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Usean viranomaisen valvontaisku alkoi Kontulassa

Helsinki. Poliisi, Aluehallintovirasto, Rajavartiolaitos, Tulli, pelastuslaitos sekä Helsingin kaupungin elintarviketarkastajat ovat hetki sitten aloittaneet yhteisen valvontaillan Kontulan ostoskeskuksen alueella. Vastaavia valvontaoperaatioita on järjestetty ja järjestetään säännöllisesti eri kohteissa ympäri Helsinkiä.

Tällä kertaa viranomaiset tekevät omia tarkastuksiaan pääasiassa Kontulan ostoskeskuksen ravintoloihin.

– Tarkastukset koskevat muun muassa työsuhdeasioita, paloturvallisuutta, elintarvikehygieniaa, anniskelua ja myytävien tuotteiden alkuperää. Poliisin ensisijainen tehtävä on turvata muiden viranomaisten työtä. Siinä sivussa poliisi tekee ulkomaalaisvalvontaa, sanoo komisario Heli Aaltonen Helsingin poliisilaitokselta.

Ulkomaalaisvalvonta on poliisin lakisääteinen tehtävä. Poliisi tarkastaa ensisijaisesti ravintoloissa työskentelevien henkilöllisyyden ja selvittää, ovatko heidän työ- ja oleskelulupansa kunnossa.

– Samalla varmistetaan, että työntekijöillä on asianmukaiset työsopimukset. Asiakkaiden tai muiden henkilöiden henkilöllisyys selvitetään esimerkiksi silloin, jos on syytä epäillä, että anniskeluravintolan asiakas on alaikäinen tai liian päihtynyt, Aaltonen jatkaa.

Viranomaiset tarkastavat viikonlopun aikana myös kymmeniä muita ravintoloita eri puolilla Helsinkiä. Nämä kohteet on valikoitu vihjetietojen perusteella.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT