perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Valkeakosken joukkotappelu alkoi naisen avunhuudoista

Valkeakoski. Poliisi on saanut kuulusteluissa selville viikonlopun joukkotappelun tapahtumakulkua. Tappelu käytiin noin puoli kolmen aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä Yhteistalon nurkilla Apiankadulla.

–Tällä hetkellä näyttää siltä, että tilanne syntyi naisen huudettua apua. Nainen itse kertoo, että häntä ahdisteltiin, vanhempi rikoskonstaapeli Laura Lepistö kertoo.

Läheisestä anniskeluravintolasta ja kebab-kioskista ryntäsi ihmisiä apuun.

–Siinä syntyi sitten useampia erillisiä nujakoita. Yhteensä ihmisiä oli mukana noin 10–15. Myös väliin tulleet ihmiset saivat osumaa, Lepistö sanoo.

Lepistön tietojen mukaan ainakin kahta henkilöä oli lyöty ja potkittu maahan kaatamisen jälkeen.

–Tapauksessa tutkitaan tällä hetkellä kolmea pahoinpitelyä ja yhtä seksuaalista ahdistelua, hän listaa.

Poliisi on kuullut osaa nujakkaan osallistuneesta porukasta, mutta osan henkilöllisyys ei ole vielä tiedossa.

Poliisi toivoo lisää tietoja Valkeakosken poliisin numeroon 0295 445 877.

Lähde: Satakunnan kansa

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT