lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Yksi laiton liike suljettiin Puotinharjussa – muuten rauhallista

Helsinki. Poliisi, Aluehallintovirasto, Rajavartiolaitos, Tulli, Pelastuslaitos ja Helsingin kaupungin elintarviketarkastajat suorittivat lauantaina 3.2.2018 Puotinharjun ostoskeskuksessa Puhoksessa yhteisen valvontaoperaation. Etukäteen suunniteltuun valvontapäivään osallistui useita Helsingin poliisin partioita.

Valvontaoperaation aikana tarkastettiin lähes kaikki ostoskeskuksen liikkeet. Viranomaiset halusivat selvittää muun muassa, että työnantajilla ja työntekijöillä on asianmukaiset luvat, liikehuoneistoissa on huomioitu paloturvallisuusasiat ja että anniskeluun oikeutetut ravintolat noudattavat anniskelumääräyksiä.

– Valvontaoperaatio sujui kaiken kaikkiaan rauhallisesti ja kaikkien osapuolten osalta erittäin hyvässä hengessä. Poliisi kirjasi kaksi rikosilmoitusta kahdesta ulkomaalaisrikkomuksesta ja kahdesta työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta, sanoo komisario Heli Aaltonen Helsingin poliisilaitokselta.

– Emme kommentoi yksittäistapauksia, mutta yleisesti voidaan todeta, että työnantajaa voidaan sakottaa esimerkiksi siitä, ettei hänen työntekijällään ole työnteko-oikeutta kyseiseen toimialaan, vaikka työntekijä olisi laillisesti maassa. Esimerkiksi siivoojan luvalla ei saa tehdä ravintolatöitä, Aaltonen selventää.

Viranomaiset opastivat liikkeenharjoittajia muun muassa elintarvike- ja paloturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Osassa liikkeistä paloturvallisuusasioissa oli huolestuttavia puutteita.

– Eri viranomaiset tulevat tekemään omalta osaltaan myöhempänä ajankohtana jälkitarkastuksia. Pyrimme hyvään yhteistyöhön eli tahdomme ensin neuvoa ja antaa liikkeenharjoittajalle mahdollisuuden korjata havaitut puutteet. Mikäli asioihin ei tule muutosta, on turvauduttava sanktioihin, Aaltonen toteaa.

Yksi liike jouduttiin sulkemaan välittömästi laittoman liikennetoiminnan vuoksi.

Poliisi selvitti tarkastusten yhteydessä ulkomaalaisten maassa oleskelun lainmukaisuutta. Ulkomaalaisvalvonta on poliisin lakisääteinen tehtävä.

– Tarkastimme yhteensä 260 ostoskeskuksen alueella oleskelleen henkilön henkilöllisyyden. Joukossa oli sekä ulkomaalaisia että suomalaisia. Tarkastusten yhteydessä tavoitimme kaksi etsintäkuulutettua ja kaksi laittomasti maassa oleskelevaa, Aaltonen listaa.

Myös ostoskeskuksessa sijaitsevaan moskeijaan tehtiin palotarkastus.

– Tässäkin yhteydessä tehtiin henkilöllisyystarkastuksia. Viranomaiset otettiin vastaan asiallisesti, ja huomioimme tarkastuksen ajankohdassa moskeijan rukousajat, Aaltonen kertoo.

Vastaavia valvontaoperaatioita on suoritettu ja tullaan suorittamaan myös muissa ostoskeskuksissa eri puolilla Helsinkiä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT