perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Asukas yllätti murtovarkaat Lahdessa – poliisi pääsi paenneiden rosvojen kannoille nopeasti

Lahti. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus kahdesta murtovarkaasta myöhään maanantai-iltana 13.3. Lahden Saksalassa. Ilmoituksen mukaan rivitaloasunnon autotalliin oli tunkeutunut kaksi murtovarasta, kertoo poliisi.

Tehtävään liittyi poliisipartioita, joista yksi sai tapahtumapaikalla selville kahden miehen tunkeutuneen luvattomasti autotalliin. Tapauksesta ilmoittanut kertoi havainneensa autotallinsa liiketunnistinvalon syttyneen. Hän meni tarkistamaan autotallia ja havaitsi sen oven olleen raollaan. Oven avattuaan tallista pakeni kaksi huppupäistä miestä. He olivat juosseet lähellä olleeseen autoon ja poistuneet sillä paikalta.

Yksi poliisipartioista löysi paikalta poistuneen auton Möysän kaupunginosasta ja auton välittömässä läheisyydessä oli poliisin tuntema nelikymppinen mies. Hän oli piilottanut läheisten autojen taakse vaatteita sisältävän jätesäkin. Toisen tekijän jäljet johtivat läheisen kerrostalon rappukäytävään ja tämän henkilöllisyys on poliisin tiedossa.

Poliisi tutkii tapahtunutta varkauden yrityksen, johon nelikymppinen mies otettiin epäiltynä kiinni.

Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT