perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Bensavarkaita ajettiin takaa Lahden moottoritiellä – vauhtiohituksia pientareen kautta

Lahti. Maanantaina aamupäivällä Saksalassa sijaitsevalla huoltoasemalla tankattiin henkilöautoon polttoainetta ja jätettiin maksamatta. Huoltamoyrittäjä lähti seuraamaan autoa ja poliisipartio jatkoi seuraamista. Henkilöauto poistui Renkomäen kautta etelän suuntaan Lahden moottoritietä pitkin. Paetessaan auton kuljettaja käytti huomattavaa ylinopeutta ja ohitteli edellä ajavia oikealta pientareen kautta.

Tapauksesta ilmoitettiin Itä-Uudenmaan poliisille joka lähetti poliisipartioita vastaan. Pakeneva auto tavoitettiin Mäntsälän eteläpuolelta. Sen läheisyydestä saatiin kiinni kolme henkilöä. Yksi jäi kateisiin, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Autoon oli kiinnitettynä siihen kuulumattomat anastetuksi ilmoitetut rekisterikilvet. Epäillyt henkilöt olivat 20/30-vuotiaita pääkaupunkiseudulta. Yksi kiinniotetuista oli etsintäkuulutettu ja hänet toimitettiin vankilaan kärsimään aiemmin saatua rangaistusta. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja näpistyksenä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT