perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Ikäviä asiakkaita Oulun poliisilla – voimakasta vastustelua ja puremistakin yritettiin

Oulu. Qstock-festivaalialueen portilla poliisi joutui avustamaan sairaankuljetusta hankalan asiakkaan kuljetuksessa 29.7. hieman ennen  kello 20. Mies oli käynyt sairaankuljetuksen henkilökunnan kimppuun ja yrittänyt rikkoa ambulanssin varusteita. Kuljetuksen aikana potilas oli alkanut riehua ambulanssissa, jolloin mukana ollut poliisimies joutui käyttämään voimakeinoja hänen rauhoittamisekseen, kertoo Oulun poliisi.

Asiakas yritti useaan otteeseen purra poliisia siinä kuitenkaan onnistumatta. Hänen tekemisistään kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

***

Yöllä kello 01.30 aikaan poliisi sai tehtävän Kastelliin, jossa oli sekava henkilö. Ongelmallisen käytöksen vuoksi poliisipartio päätti ottaa henkilön kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Kiinnioton yhteydessä hän vastusteli voimakkaasti poliisia rimpuilemalla ja potkimalla. Hän myös yritti vaurioittaa poliisiauton kuljetustilaa.  Hänen osaltaan kirjattiin rikosilmoitus virkamiehen vastustamisesta ja lievästä vahingonteosta. Poliisi kuljetti hänet yöksi säilöön enempien häiriöiden estämiseksi.

***

Qstock festivaalit sujuivat pääosin rauhallisesti poliisin kannalta. Festivaalin päätyttyä keskustan alueella oli liikkeellä runsaasti ihmisiä. Poliisi joutui muutamia kertoja puuttumaan häiritsevään käytökseen. Kahdesta eri nujakoinnista keskustan alueella kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT