perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Ikäviä asiakkaita tamperelaisessa ravintolassa – miehet löivät naistyöntekijää

Tampere. Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaina aamuyöllä poliisille pahoinpitelystä, joka oli tapahtunut Hatanpään Valtatiellä Tampereella sijaitsevassa ravintolassa. Järjestyksenvalvojilla oli osallisia haltuun otettuina. Partioiden saavuttua paikalle ravintolan edustalla oli runsaasti ihmisiä, jotka kähinöivät keskenään.

Tilanne oli alustavien selvitysten mukaan alkanut ravintolan sisätiloista, jossa ravintolan naistyöntekijä oli havainnut alkavaa tappelua. Hän oli mennyt rähinöitsijöiden viereen ja kutsunut paikalle järjestyksenvalvojia. Tässä yhteydessä naista oli kahden miehen toimesta yhtäkkisesti lyöty keski- ja ylävartaloon muutaman kerran ennen kuin järjestyksenvalvojat tulivat paikalle ja veivät pahoinpitelijät ulos.

Kaksi noin parikymppistä miestä kuljetettiin poliisiasemalle pahoinpitelystä epäiltyinä. Toista miestä epäillään lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä häneltä löytyi nyrkkirauta, monitoimiveitsi ja epäiltyä huumausainetta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT