Jyväskylä. Poliisi kertoo saaneensa hälytyksen viime yönä klo 00.46 Jyväskylän Kauppakadulla sijaitsevaan ravintolaan, jossa henkilökunnan hallussa oli aggressiivisia asiakkaita. Paikalla selvisi, että järjestyksenvalvoja oli alkanut poistaa ravintolasta häiritsevästi käyttäytyvää miesseuruetta. Tässä vaiheessa yksi seurueen miehistä oli aloittanut aggressiivisen käytöksen ja mm. sylkenyt sekä ravintolan työntekijän että järjestyksenvalvojan päälle.

Poliisipartio kuljetti nuoren aikuisen miehen päihtymyssäilöön rauhoittumaan. Hänen osaltaan tapahtumien yksityiskohtaisempaa kulkua ja syntyneitä vahinkoja selvitetään tarkemmin tutkinnassa. Alustava rikosnimike on lievä pahoinpitely. Samalla kertaa tuotiin putkaan myös 1990-luvulla miesasiakas, jota epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Kun järjestyksenvalvojat poistivat häntä ravintolasta, mies yritti käydä lipunmyyjän kimppuun. Lisäksi hän ehti lyödä avokämmenellä järjestyksenvalvojaa ennen kuin hänet saatiin hallintaotteeseen.

Aiheeseen liittyen