torstai, 18 huhtikuun, 2024

Järvenpäässä kuolemaan johtanut kolari – auto ajoi punaisia päin toisen auton kylkeen

Järvenpää. Itä-Uudenmaan poliisi tutkii kahden henkilöauton välistä kolaria, jossa menehtyi yksi henkilö, tiedottaa poliisi.

Kolari tapahtui Järvenpäässä Pajalan alueella, Pohjoisväylän ja Pajalantien risteyksessä lauantaina 16.4. noin klo 00.40 aikaan.

Paikalla suoritettujen puhutusten perusteella toinen auto oli ajanut kovalla vauhdilla päin punaisia liikennevaloja ja törmännyt risteyksessä toisen auton kylkeen. Punaisia päin ajaneessa autossa oli kuljettajan lisäksi kolme muuta henkilöä ja he kaikki olivat päässeet ulos autosta.

Törmäyksen kohteeksi joutuneessa autossa oli kuljettaja ja kaksi matkustajaa. Pelastuslaitos joutui irrottamaan henkilöt autosta. Kyseisen auton kuljettaja oli menehtynyt. Kolarissa loukkaantuneet toimitettiin sairaalaan.

Poliisi kirjasi tapahtumasta rikosilmoituksen muun muassa rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kuolemantuottamus ja rattijuopumus. Nimikkeet saattavat tarkentua esitutkinnan edetessä. Autoissa olleet henkilöt ovat syntyneet aikavälillä 2003—2006.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT