Ruotsi. Keskiviikkona 11.5. iltapäivällä puoli neljältä poliisi sai hälytyksen useiden ihmisten välisestä riidasta Erik Dahlbergsallénissa Östermalmilla Tukholman keskustassa. Poliisin saamien tietojen mukaan kadulla ammuttiin laukauksia ja kaksi ihmistä loukkaantui, kertovat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

Aluksi poliisi löysi miehen, jolla oli ampumahaava jalassaan. Noin puoli tuntia myöhemmin poliisi ilmoitti löytäneensä  alueelta toisenkin miehen, jolla myös oli ampumahaava jalassa. Molemmat miehet toimitettiin ambulanssilla sairaalaan.

– Riita on saattanut alkaa läheisessä kauppakeskuksessa tai sen ulkopuolella. Selvitämme onko alueella kameravalvontaa, Tukholman poliisin tiedottaja Towe Hägg sanoo lehdille.

Kauppakeskuksen ulkopuolella tapahtuneen tappelun yhteydessä joku tai jotkut ihmiset avasivat tulen. Samaan aikaan kadulla ja alueella liikkui paljon myös riitaan sivullisia ihmisiä.

Poliisi käynnisti tutkinnan äärimmäisen vakavasta aserikoksesta, mikä myöhemmin muutettiin kahdeksi murhan yritykseksi. Useita ihmisiä on pidätetty tapauksen johdosta,  kertovat SVT ja Aftonbladet.

Kuva: Aftonbladet.

Aiheeseen liittyen