lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kansanedustajaehdokasta tönittiin ja solvattiin metrossa Itä-Helsingissä

Helsinki. Poliisi epäilee, että kansanedustajaehdokas joutui maanantaina 25.3.2019 lievän pahoinpitelyn ja kunnianloukkauksen kohteeksi Itä-Helsingissä. Epäillyt rikokset tapahtuivat noin kello 13.30 aikaan.

Kansanedustajaehdokas oli oman kertomansa mukaan osallistunut vaalitapahtumaan Itäkeskuksessa ja oli aikeissa matkustaa metrolla Kontulaan, kun hänen luokseen tuli kaksi hänelle entuudestaan tuntematonta miestä. Toinen miehistä tönäisi häntä rintaan ja solvasi häntä erilaisilla loukkaavilla ilmauksilla.

Kansanedustajaehdokas nousi metroon, ja miehet tulivat samaan metrovaunuun. Kaikki jäivät pois Kontulan asemalla. Solvaaminen jatkui koko metromatkan ajan aina Kontulan ostoskeskukselle asti. Siellä kansanedustajaehdokas tapasi poliisipartion ja kertoi heille tapahtuneesta. Hän osoitti partiolle miehen, ja partio lähti miehen perään. Kun rikoksista epäilty havaitsi poliisin, hän lähti polkupyörällä karkuun. Partio etsi miestä lähialueelta, mutta hän jäi kateisiin.

Kansanedustajaehdokas kertoi, että mies oli myös tärvellyt hänen kampanjamateriaaliaan sekä solvannut kansanedustajaehdokasta puolustaneita sivullisia. Tapahtumaan liittyvät havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa poliisille sähköpostitse analyysi.helsinki@poliisi.fi tai numeroon 029 541 7931.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT