lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Kasvoille virtsattiin – nuorten tekemät ryöstöt tuplaantuneet ja raaistuneet Ruotsissa

Ruotsi. Poliisin raportin mukaan alle 18-vuotiaisiin kohdistuneiden ryöstöjen määrä on yli kaksinkertaistunut vuosina 2016 – 2019. Viime vuonna ilmoitettiin 2 484 tällaista ryöstöä. Usein myös tekijät ovat alaikäisiä, eivätkä usein edes rikosvastuullisia, eli ovat alle 15-vuotiaita.

Carin Götblad, aluepoliisin päällikkö, näkee yhden keskeisen syyn monien tekijöiden joukossa.

– Voimme sanoa, että monet tekijät ovat kotoisin tietyiltä alueilta. Se ei tarkoita, että kaikki näilläkään alueilla rikoksia tekevät, mutta se on kuitenkin hyvin yleistä, hän sanoo SVT: ssä.

SVT Nyheter kertoi eilen tapauksesta, jossa töistä palanneen 18 -vuotiaan nuoren miehen kimppuun hyökättiin. Miestä lyötiin, hänet ryöstettiin ja lopuksi virtsattiin kasvoille. Samalla teko kuvattiin kännykällä nettiin.

Poliisi sai kaksi 16-vuotiasta tekijää kiinni ja he joutuvat oikeuden eteen.

Syntyneen tilanteen korjaamiseksi Carin Götblad haluaa nähdä sosiaalipalveluilta voimakkaampia ponnisteluja, etenkin puuttumista tilanteisiin paljon aikaisemmassa vaiheessa nykyiseen verrattuna.

– Lasten vanhemmat tarvitsevat tukea varhain. Monet perheet tarvitsevat tukea jo esiopetusvaiheessa, jos haluamme pysäyttää tämän kehityksen, Götblad sanoo SVT Nyheterille.

Kuva: SVT Nyheter. Ryöstäjät seurasivat työmatkallaan junasta poistunutta uhria.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT