Kaakkois-Suomen poliisilla kaksi törkeää rikosta tutkittavana Kymenlaaksossa

Kouvola/Hamina. Kaakkois-Suomen poliisilla on tutkinnassa kaksi erillistä törkeää rikosta, jotka tapahtuivat heinäkuun loppupuolella Kouvolassa ja Haminassa. Molemmissa tapauksissa epäilty tekijä on saatu kiinni ja vangittu, tiedottaa poliisi. Lauantaina 30.7. Kouvolassa...

Kaksi menehtyi ja yksi loukkaantui henkirikoksen seurauksena eilen Virroilla

Virroilla eilen 21.1.2021 tapahtuneen henkirikoksen ja henkirikoksen yrityksen tekijäksi epäilty henkilö löydettiin eilen menehtyneenä. Tapahtumassa loukkaantunut perheen lapsi on sairaalahoidossa. Tehtävä sai alkunsa klo 8.18 hätäkeskukseen tehdystä puhelusta. Rikoksesta epäilty...

Henkirikos Nakkilassa – uhri löytyi tänään keskustan tuntumasta

Nakkila. Lounais-Suomen poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta, joka liittyy tiistaina 1.2.  Nakkilasta löydettyyn vainajaan. Epäillyn henkirikoksen uhri löytyi tiistaina Nakkilan keskustan tuntumasta, valtatie 2:n läheisyydestä. Poliisi on suorittanut alueella tutkintaa. Esitutkinnan turvaamiseksi...

Anni Törnin ruumis on löytynyt

Epäillyn henkirikoksen uhriksi joutuneen Anni Törnin ruumis on löydetty. Vaikka henkilöllisyydestä ei vielä täyttä varmuutta olekaan, niin hyvin todennäköisesti kyseessä on Anni Törn. Vainaja löytyi maastosta epäillyn esitutkinnassa antaman...

Tapon yritys Rovaniemellä- poliisi niukkasanainen teon suhteen

Rovaniemi. Ounasrinteellä sattui maanantaina iltapäivällä väkivallanteko, jota poliisi tutkii tapon yrityksenä. Uhrilla ei ole tämän hetkisten tietojen mukaan hengenvaaraa. Tutkinnallisista syistä poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Esitutkinta lahtelaisen moottoripyöräkerhon tiloissa tapahtuneesta murhasta valmistunut

Lahti. Poliisi kertoo saaneensa valmiiksi esitutkinnan epäillystä murhasta, joka tapahtui Lahdessa joulukuussa 2021. 44-vuotiaan miehen murhasta epäillään neljää henkilöä. Esitutkinnassa on selvitetty Lahdessa sijaitsevan moottoripyöräharrastuskerhon tiloissa 12.12.2021 tapahtunutta välienselvittelyä, jossa...

Poliisi jatkaa Asikkalan henkirikoksen selvittämistä – taksissa ei ollut valvontakameraa

Asikkala. Hämeen poliisi on esitutkinnassa selvittänyt, että tutkintavankina oleva rikoksesta epäilty mies nousi taksin kyytiin Lahden torilta 20.8.2022 aamuyöllä. Taksi siirtyi Asikkalaan ja pysähtyi Salonsaareen. Tutkintavankina oleva rikoksesta epäilty mies...

Henkirikos Oulun Tuirassa – taposta epäilty henkilö on vangittu

Oulu. Noin 30-vuotias mies menehtyi tappelun seurauksena Oulussa perjantaina. Henkirikoksesta epäilty mies on vangittu, kertoo Oulun poliisi. Poliisi sai hälytystehtävän Oulun Tuiraan perjantaina 7. lokakuuta hieman ennen puolta yötä. Ilmoitustietojen...

Poliisi kaipaa edelleen yleisöltä vihjeitä Laajasalon henkirikoksen selvittämiseksi

Helsingin poliisi pyytää vihjeitä epäillystä taposta, joka tapahtui Rudolfintiellä Laajasalossa sunnuntaina 3. lokakuuta 2021. Poliisi tarkasti Rudolfintiellä sijaitsevan yksityisasunnon 3.10. Asunnosta oli kuulunut avunhuutoja ja tappelun ääniä noin puoli yhdeksän...

Lisätietoa Kotkan henkirikoksesta – kadonneena etsitty uhri ja tekijä irakilaisia

Kymenlaakson käräjäoikeus vangitsi tänään irakilaisen vuonna 1975 syntyneen miehen todennäköisin syin epäiltynä Kotkassa elokuun lopussa tehdystä taposta. Epäilty otettiin kiinni Kotkassa tiistaina 23.10. Myös uhri on irakilainen, 36-vuotias mies, joka aluksi ilmoitettiin kadonneeksi. Kaakkois-Suomen...

Uusimmat

Luetuimmat