Pahoinpitelystä epäiltyjen repusta löytyi varastettuja kuparikaapelin pätkiä Lahdessa
Lahti. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän tiistai-iltana Lahden Sopenkorpeen. Ilmoituksen mukaan kadulla pahoinpidellään ihmistä. Partion päästessä kohteeseen, lähti paikalta kaksi henkilöä karkuun polkupyörillä ja yksin juosten, kertoo poliisi.
Partiot tavoittivat kaikki...
Etsintäkuulutetun asunnosta löytyi isännän lisäksi huumeita ja kannabiskasvattamo Riihimäellä
Riihimäki. Poliisipartio meni tavoittelemaan etsintäkuulutettua kolmekymppistä miestä kerrostalo asunnosta Riihimäen Peltosaaressa. Mies ei tullut avaamaan partiolle ovea, joten asuntoon mentiin yleisjohtajan määräyksellä avaimilla, kertoo poliisi.
Asunnosta löytyi etsintäkuulutettu mies, huumausaineita...
Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Hämeenlinnassa – 198 km/h neulassa satasen alueella
Hämeenlinna. Poliisipartio valvoi liikennettä keskiviikkona 31.5. hieman puolenyön jälkeen kolmostiellä Hämeenlinnan keskustan eteläpuolella. Tieosuudella oli huoltotöitä ja nopeusrajoitusta oli pudotettu tilapäisesti, kertoo poliisi.
Partio havaitsi etelän suunnasta tulevan henkilöauton ajavan...
Liikenneraivoa viitostiellä Heinolassa – henkilöautoilla perävaunua vetäneet kuskit kuumina
Heinola. Poliisipartio sai hätäkeskuksesta tehtävän tiistaina 30.5. iltapäivällä viitostielle Paasoon. Ilmoituksen mukaan kaistanvaihtotilanteessa oli tapahtunut onnettomuus, kertoo poliisi.
Partio sai tapahtumapaikalla selville, että ohituskaistatieosuudella kaksi henkilöauton ja perävaunun yhdistelmää olivat...
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö Turun yössä – poliisi kaipaa havaintoja
Turku. Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa keskiviikkoyönä tapahtunutta epäiltyä törkeää ryöstöä sekä ryöstön yritystä. Mannerheiminpuistossa takaa-ajettua miestä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.
Tiistain 30.- ja keskiviikon 31.5. välisenä yönä noin puoli neljän...
Viranomaiset varoittavat: Huumaavat lääkkeet leviävät yhä nuorempien keskuudessa Turun seudulla
Turun seudulla leviää huumaavia lääkkeitä ja kemikaaleja yhä nuorempien keskuudessa. Myrkytysoireiden vuoksi jopa 13-vuotiaita on ollut sairaalahoidossa. Lounais-Suomen poliisi ja Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks) varoittavat lääkkeiden väärinkäytön vakavista seurauksista,...
Metsään eksynyt vanhus löydettiin onnistuneen viranomaisyhteistyön ansiosta Kouvolassa
Kouvola. Hätäkeskus sai ilmoituksen kadonneesta vanhuksesta maanantaina 29.5.2023 hieman ennen kello 18 iltapäivällä. Tehtävälle osallistui alusta saakka useita Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen partioita.
Etsinnät jatkuivat läpi yön katoamisalueella. Poliisi sai arvokasta apua...
Tulipalo Rekolan kirkolla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi ja pyytää havaintoja
Vantaalla Rekolan kirkolla tapahtui eilen 30.5. illalla tulipalo, jota epäillään tahallaan sytytetyksi, tiedottaa poliisi.
– Poliisi sai tehtävän kohteeseen noin kello 21.20. Partion saapuessa kohteeseen tulipalo oli jo sammutettu ja...
Poliisi pyytää apua Kajaanista löytyneen vainajan tunnistamiseen (kuvat)
Kajaanin Vimpelinvaarasta löytyi tuntematon vainaja 16. toukokuuta. Poliisi pyytää havaintoja tuntomerkkeihin sopivasta henkilöstä vuosilta 2022–2023.
Poliisi pyytää yleisön apua tunnistaakseen vainajan, joka löytyi Vimpelinvaaran maastosta Kajaanissa tiistaina 16. toukokuuta 2023....
Ryöstö Oulun Heinäpäässä sunnuntaina – poliisi ottanut kiinni kaksi teosta epäiltyä
Oulu. Poliisi epäilee kahden henkilön ryöstäneen yhden ihmisen Oulun Heinäpäässä sunnuntaina 28. toukokuuta. Molemmat epäillyt on vangittu.
Sunnuntaina 28. toukokuuta 2023 poliisi sai hätäkeskuksesta ilmoituksen, jonka mukaan kaksi henkilöä oli...