lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Keskusrikospoliisi: ampujat saatiin kiinni takaa-ajon jälkeen Ikaalisissa sunnuntai-iltana

Keskusrikospoliisi:

Poliisi vahvistaa, että eilisiltana Tampereen seudulla kiinniotetut kaksi miestä ovat Porvoon ampumisista epäillyt henkilöt. Kiinniotot tapahtuivat noin puoli tuntia kestäneen takaa-ajon päätteeksi Ikaalisissa 25.8. puoli yhdeksän jälkeen illalla.

Epäillyt pakenivat poliisia ja ampuivat poliisin ajoneuvoja kohti sekä ajoivat niitä päin. Tapahtumaketju johti kolmen poliisin ajoneuvon vaurioitumiseen, henkilövahinkoja ei takaa-ajon aikana tapahtunut.

Epäillyt ovat vuonna 1989 ja 1994 syntyneet miehet, ja heistä molemmat ovat Ruotsin kansalaisia. Porvoon tapahtumien osalta heitä epäillään kahdesta murhan yrityksestä. Miesten epäillään ampuneen kahta Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisia pienteollisuusalueella Porvoossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 25.8. kello 0.30 aikaan. Poliisit loukkaantuivat tilanteessa.

– Poliisipartio meni Koneistajantielle tavanomaiselle omaisuusrikokseen liittyvälle tehtävälle. Tapahtumien kulusta poliisilla on hyvä käsitys, mutta epäiltyjen kuulemisella ja muulla esitutkinnalla uskotaan saatavan vielä lisätietoa asiaan, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho Keskusrikospoliisista.

Takaa-ajotilanteen osalta rikosnimikkeet tarkentuvat vielä esitutkinnan edetessä.

– Tehokkaan viranomaisyhteistyön avulla epäillyt saatiin kiinni alle 24 tunnissa ilman henkilövahinkoja. Yhteistyö oli tiivistä esimerkiksi Itä-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitosten kanssa, Huhta-aho kertoo.

Esitutkinta jatkuu nyt muun muassa epäiltyjen kuulustelemisella, teknisillä tutkimuksilla ja vihjeiden läpikäymisellä. Poliisi kiittää kansalaisia vihjeistä ja havainnoista lauantain ja sunnuntain välisen yön tapahtumiin liittyen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT