keskiviikko, 17 huhtikuun, 2024

Keskusrikospoliisin julkaisema tiedote Porvoon ampumatapahtumasta

Keskusrikospoliisi on jatkanut esitutkintaa liittyen Porvoossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tapahtuneeseen ampumatapaukseen. Kahta Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisia ammuttiin ja he saivat sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Ampuminen tapahtui pienteollisuusalueella Porvoossa Koneistajantiellä kello 00.30 aikaan. Partio oli saanut tavanomaisen hälytystehtävän hätäkeskuksen kautta klo 0.22. Kun poliisit pääsivät paikalle, heitä ammuttiin välittömästi.

– Olemme päässeet kuulemaan loukkaantuneita poliiseja ja tapahtumien kulku on pääpiirteissään poliisin tiedossa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho.

Poliisi etsii useita rikoksesta epäiltyjä aktiivisesti, mutta heidän olinpaikkansa ei ole poliisin tiedossa.

– Pyydämme kaikista havainnoista yöllä Koneistajantien läheisyydessä. Alue on yleensä yöaikaan hiljainen, eli siellä on liikennettä hyvin vähän. Jokainen havainto jalan tai autolla liikkuvista henkilöistä tuohon aikaan on kiinnostava, Huhta-aho sanoo.

Vihjeet liittyen havaintoihin tapahtuma-alueella tai muihin tietoihin voi toimittaa osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi. Keskusrikospoliisi kiittää kansalaisia jo tulleista vihjeistä.

Esitutkinnan osalta on viime yön ja tämän päivän aikana paitsi käyty läpi vihjetietoa myös kuultu asianosaisia. Lisäksi muu taktinen ja tekninen tutkinta on ollut tiivistä ja jatkuu sellaisena edelleen. Asiaa tutkitaan epäiltynä kahtena murhan yrityksenä.

Itä-Uudellamaalla kohotettu valmiustilaa

Itä-Uudenmaan poliisilaitos perusti tapahtuman jälkeen Porvoon alueelle useita tarkistuspisteitä, joissa tarkistettiin tiellä liikkujia tekijöiden tavoittamiseksi. Yleisjohtaja käynnisti tehostetun poliisitoiminnan ja kokosi välittömistä tilanneorganisaation, kutsui lisää partioita Itä-Uudeltamaalta, Helsingistä ja Hämeestä, alue eristettiin ja loukkaantuneet poliisit saivat ensiapua ja heidät kuljetettiin Helsinkiin sairaalaan.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos myös käynnisti tutkinnan alkutoimet ennen tutkintavastuun siirtämistä Keskusrikospoliisille.

– Itä-Uudenmaan poliisilaitos on kohottanut valmiustilaansa alueella muun muassa tarkistamalla resursointia ja kalustoa sekä käymällä läpi toimintaohjeita, sanoo apulaispoliisipäällikkö Ari Karvonen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Poliisimiehistä toinen on haavoittunut vakavasti, mutta hänellä ei ole kuitenkaan hengenvaaraa ja hänen tilansa on vakaa. Toinen on päässyt jo pois sairaalahoidosta.

– Tutkintatoimien ja epäiltyjen tavoittamisen lisäksi erittäin tärkeää on myös se, että loukkaantuneet poliisimme saavat paitsi sairaalahoitoa, myös psyykkistä jälkihoitoa. Käymme tilanteen läpi myös avoimesti oman henkilöstömme kanssa ja poliisilaitos tarjoaa tarvittaessa jälkihoitoa henkilöstöllemme, kertoo poliisipäällikkö Kari Rantala Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT