perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Kuusamon ”rautakarhu” onnistuttiin nukuttamaan ja jouduttiin lopettamaan

Kuusamo. Luonnonvarakeskuksen asiantuntijat onnistuivat torstai-iltana 4.7.2019 pyydystämään Kuusamossa karhun, jonka oikeassa etutassussa oli näädänraudat. Poliisi oli pyytänyt Luonnonvarakeskukselta virka-apua karhun nukuttamiseksi ja kunnon tutkimiseksi.

Karhu tuli käymään kuvaushaaskalla, jossa siihen ammuttiin nukutusnuoli. Kaksi virkaeläinlääkäriä tutki karhun ja totesi rautojen aiheuttaneen karhulle vakavia vammoja. Tassussa oli kasvanut kämmenpuolella iho rautojen päälle ja kämmenselän puolella olivat kämmenluut näkyvillä. Tassussa oli lisäksi avomurtuma ja etujalan lihakset olivat kauttaaltaan surkastuneet.

Eläinlääkäreiden päätöksellä karhu lopetettiin paikanpäällä enempien kärsimysten välttämiseksi. Eläimen henkiin jättäminen ja vapauttaminen olisi ollut julmuutta sitä kohtaan, koska pahoin loukkaantuneena sillä ei ole luonnossa elämisen edellytyksiä, poliisi toteaa.

Kuvituskuva, ei nyt lopetttu karhu.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT