torstai, 18 huhtikuun, 2024

Mies ja nainen kaahasivat poliisia pakoon ja heittäytyivät muutenkin hankaliksi

Vantaa. Partioajossa ollut poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten Koivukylässä tiistaina illalla. Autolle näytettiin pysäytysmerkkiä, jolloin se lähti ajamaan karkuun. Takaa-ajo tapahtui taajamassa alueella, jossa nopeusrajoitukset olivat 30 ja 40 km/h. Alueella oli runsaasti muutakin liikennettä ja pakeneva auto teki useita vaarallisia ohituksia. Enimmillään pakoauton nopeus oli noin 100 km/h ja kuljettaja ajoi myös päin punaisia valoja.

Auto saatiin pysäytettyä Korsossa. Autoa kuljettanut vuonna -93 syntynyt mies uhkaili poliiseja väkivallalla ja käyttäytyi muutenkin aggressiivisesti. Hän ei totellut poliisin antamia käskyjä ja poliisi joutui käyttämään pippurisumutetta miehen hillitsemiseksi. Kun hänet oli jo saatu poliisiauton takatilaan, hän intoutui vielä potkimaan auton takatilaan ja repi auton takaoven kahvan irti.

Hieman rauhoituttuaan mies kertoi poliisille, että oli ajanut karkuun, koska oli varastanut käyttämänsä auton Nokialta. Mies ei ollut päihteiden vaikutuksen alainen. Voimassa olevaa ajo-oikeutta hänellä ei ollut.

Autossa matkustajana ollut vuonna -98 syntynyt nainen käyttäytyi kiinniottotilanteessa hysteerisesti. Nainen yritti ensin nousta pakoautosta ilman lupaa ja kieltäytyi sen jälkeen liikkumasta ja vastusti kiinniottoa vastaan haraamalla niin, että hänet jouduttiin lopulta tunkemaan väkisin poliisiauton takatilaan.

Asiaa tutkitaan moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, virkamiehen vastustamisena, haitantekona virkamiehelle sekä vahingontekona.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT