perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Mittavan amfetamiinin maahantuontia koskevan rikoskokonaisuuden esitutkinta valmis

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi erittäin mittavan amfetamiinin maahantuontia koskevan rikoskokonaisuuden esitutkinnan.

Esitutkinnan perusteella suomalaisista ja virolaisista henkilöistä koostuneen järjestäytyneen rikollisryhmän epäillään hankkineen Hollannista useassa erässä yhteensä noin 165 kg amfetamiinia tarkoituksena salakuljettaa aineet Viron kautta Suomeen.

Huumeiden arvo katukaupassa yli neljä miljoonaa euroa

– Kyseisen määrän katukauppa-arvo Suomessa olisi ollut yli neljä miljoonaa euroa. Poliisi onnistui kuitenkin takavarikoimaan ryhmän syyskuussa 2021 hankkiman kaikkein suurimman 113 kg amfetamiinia ja 103 g kokaiinia sisältäneen huumausaine-erän kokonaisuudessaan. Takavarikko on yksi suurimpia, ellei suurin yhdellä kertaa tehty amfetamiini takavarikko Suomen poliisin tutkimien rikostapausten yhteydessä, kertoo rikoskomisario Mikko Minkkinen.

Ennen viimeiseksi jääneen erän takavarikointia ryhmän epäillään ehtineen maahantuoda Suomeen kolmessa erässä yhteensä yli 50 kg amfetamiinia. Nämä erät oli kokonaisuudessaan ehditty myös levittää eteenpäin. Näistä eristä poliisi onnistui takavarikoimaan vielä yhteensä noin 3 kg henkilöiltä, joiden epäillään toimineen amfetamiinin jälleenmyyjinä Suomessa ja Virossa.

– Poliisin takavarikoimat 116 kg amfetamiinia vastaa noin 580 000 amfetamiinin käyttöannosta, joiden päätyminen Suomen markkinoille onnistuttiin takavarikoilla estämään, Minkkinen sanoo.

Kuuden henkilön epäillään kuuluneen amfetamiinin maahantuonnin järjestämiseen

Amfetamiinin maahantuonnin järjestäneeseen rikollisryhmään epäillään kuuluneen 6 henkilöä ja ryhmän johtajina ja samalla amfetamiinin tilaajina/omistajina epäillään toimineen kaksi suomalista vuosina -91 ja -92 syntynyttä miestä. Miesten epäillään keränneen huumausaineiden ostamiseen tarvittavat rahat ja vaihtaneen ne sitten kryptovaluutaksi, jolla huumausaine-erät maksettiin niiden toimittajalle Hollantiin. Rahaa huume-erien maksuun on esitutkinnassa selvinneiden tietojen perusteella otettu muun muassa toisen pääepäillyn hallinnoiman logistiikka-alan yrityksen varoista.

Muut ryhmän jäseniksi epäillyt ovat Viron kansalaisia, joista osa asuu Suomessa. Heidän epäillään toimineen ryhmässä salakuljetuksen järjestäjinä ja osin myös amfetamiinin säilyttäjinä sekä levittäjinä. Rikollisryhmän jäsenten lisäksi kokonaisuudessa yhteensä 10 muuta henkilöä epäillään törkeistä huumausainerikoksista tai niihin liittyvästä avunannosta ja/tai rahanpesusta.

Tiivis kansainvälinen ja syyttäjän kanssa tehty yhteistyö tuotti tulosta

Poikkeuksellista rikoskokonaisuuden tutkinnassa on ollut laaja kansainvälinen yhteistyö sekä erittäin tiivis yhteistyö Etelä-Suomen syyttäjälaitoksen syyttäjien kanssa.

Poliisi ja syyttäjät tekivät tutkinnan aikana tiivistä yhteistyötä Europolin sekä Hollannin ja Viron poliisin kanssa. Myös suurin 113 kg amfetamiinia sisältänyt huumausaine-erä onnistuttiin takavarikoimaan erittäin tiiviin kansainvälisen viranomaisyhteistyön seurauksena. Poikkeuksellista viranomaisyhteistyössä oli mm. se, että Hollannin poliisi välitti reaaliajassa tietoa havainnoistaan Suomen poliisille kohdistaessaan tarkkailua rikollisryhmän jäseniin Hollannissa.

Saatujen tietojen perusteella poliisi pystyi Suomessa tekemään päätöksiä toimenpiteistä, jotka Hollannin viranomainen toteutti Suomen poliisin pyynnöstä. Tämä johti takavarikkoon ja salakuljettajaksi epäillyn henkilön kiinniottoon. Hollannissa salakuljetuksen järjestäneistä henkilöistä kaksi otettiin vastaavasti kiinni Viron ja Suomen poliisin yhteistyön seurauksena heti heidän palattua Hollannista Viroon. Rikollisryhmän johtajiksi epäillyt, amfetamiinin tilanneet suomalaiset henkilöt otettiin tämän jälkeen kiinni Suomessa. Poikkeuksellista jutussa on myös mm. se, että ryhmän maahantuomasta amfetamiinista 2 kg epäillään salakuljetetuksi Suomesta Viroon. Yleensä suunta on Suomen poliisin suorittamissa esitutkinnoissa ollut päinvastainen.

Päävastuu rikoskokonaisuuden tutkinnassa Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella

– Laajasta kansainvälisestä yhteistyöstä huolimatta rikoskokonaisuuden tutkintaa on johtanut Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja yhtä lukuun ottamatta kaikkia rikoksista epäiltyjä henkilöitä koskeva esitutkinta on suoritettu ja saatettu syyteharkintaan Suomessa. Jutun tutkinta kesti yli puoli vuotta ja esitutkintamateriaalia kertyi yhteensä noin 3500 sivua. Esitutkinta valmistui ja siirtyi syyteharkintaan tämän viikon alussa, summaa Minkkinen.

Kuvassa takavarikoitua amfetamiinia. Kuva: Poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT