Suomessa sattui viime vuonna kymmenen kuolemaan johtanutta moottorikelkkaonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli yhteensä 11 henkilöä.

Onnettomuuksista puolet eli viisi sattui Lapissa. Pohjois-Karjalassa sattui kaksi onnettomuutta, Päijät-Hämeessä, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Savossa kussakin yksi.

Neljässä onnettomuudessa kelkalla ajettiin jäällä osuen sulaan. Kolme onnettomuuksista  tapahtui jäältä maalle siirryttäessä. Lisäksi kaksi onnettomuutta sattui moottorikelkkareitillä ja yksi metsäautotiellä. Kolmessa onnettomuudessa kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.

Lisäksi tutkijalautakunnat tutkivat viime vuonna 14 vakavaan loukkaantumiseen johtanutta kelkkailuonnettomuutta. Loukkaantumiseen johtavia onnettomuuksia sattuu kelkkailussa vuosittain satoja.

Tutkituissa 14 onnettomuudessa loukkaantui yhteensä 21 henkilöä. Kahdeksassa onnettomuudessa kelkan kyydissä oli myös matkustaja.

Aiheeseen liittyen