torstai, 28 maaliskuun, 2024

Moottoritiellä Helsingissä jalan liikkunut nainen kuoli autojen tönäisemänä – havaintoja pyydetään

Helsingissä Hämeenlinnanväylällä sattui perjantaina 12.6.2020 noin kello 15 aikaan jalankulkijan ja kahden henkilöauton välinen onnettomuus. Tapahtumasta tuli lukuisia soittoja hätäkeskukseen.

Puhelujen perusteella naishenkilö oli jäänyt pois Volvo-merkkisen henkilöauton kyydistä Hämeenlinnanväylällä pohjoisen suuntaan menevällä vasemmanpuoleisella ajokaistalla Haagan liittymän ja Kehä I:n välisellä tieosuudella. Tämän jälkeen nainen oli kävellyt vaarallisesti ajoradalla autojen seassa ja lopulta ylittänyt etelän ja pohjoisen ajosuuntien väliset keskikaiteet ja viheriön ja kävellyt etelän suuntaan meneville ajokaistoille. Tällöin kaksi autoilijaa oli osunut autoillaan häneen. Nainen oli jatkanut paikalta kävellen. Ambulanssi tavoitti naisen vasta myöhemmin ja toimitti hänet sairaalahoitoon. Nainen menehtyi myöhemmin samana päivänä sairaalassa.

Poliisi tutkii onnettomuutta ja kaipaa tietoa autosta, jonka kyydistä nainen jäi (tummanharmaa porrasperäinen Volvo V70) sekä pienestä valkoisesta autosta ja sen kuljettajasta, joka jäi pitkäksi aikaa tapahtumapaikalle etelän suuntaan menevälle kaistalle. Myös onnettomuuden silminnäkijät voivat ilmoittaa havainnoistaan poliisille.

Edellä mainittujen autojen kuljettajat sekä silminnäkijät voivat olla yhteydessä poliisiin sähköpostitse analyysi.helsinki@poliisi.fi tai puhelimitse virka-aikana +358 295 475 381.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT