lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Nuori mies kuoli perjantai-iltana Södertäljessä tapahtuneessa ammuskelussa

Ruotsi. Perjantai-iltana 30.9. kello 19 jälkeen poliisi sai ilmoituksen, että Södertäljen   Ronnassa oli ammuttu laukauksia. Paikalta löydettiin vakavasti loukkaantunut henkilö, uutisoivat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

– Häntä hoidettiin ambulanssissa tapahtumapaikalla, mutta valitettavasti 20-vuotias nuori mies menehtyi, kertoo Tukholman poliisin tiedottaja Carina Skagerlind SVT:lle.

Ammuskelu tapahtui alueella sijaitsevassa vapaa-ajanpuistossa. Myös poliisihelikopteri ja koirapartiot etsivät mahdollisia tekijöitä.

Aftonbladetin tietojen mukaan ammutulla miehellä oli yhteyksiä jengiympäristöön.

Ammuskelu oli kolmas tapaus viikon sisällä. Viime keskiviikkona 25-vuotias mies loukkaantui ammuskelussa suunnilleen samassa paikassa Ronnassa ja viikko sitten ampumahaavoittunut mies ilmestyi Södertäljen sairaalaan. Toistaiseksi on epäselvää, onko näiden ammuskelujen välillä yhteyttä, toteaa SVT.

Camilla Skagerlindin mukaan poliisi on tarkastanut useita ihmisiä ja ajoneuvoja tapahtumapaikalla, mutta ketään ei ole toistaiseksi pidätetty. Murhasta on aloitettu esitutkinta.

Kuva: SVT Nyheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT