lauantai, 12 lokakuun, 2024

Oulun seudulla useampi törkeäksi epäilty liikennerikos – ajokortteja poliisin haltuun

Oulu. Poliisi tutkii Oulussa sunnuntaina 8.9. illalla tapahtuneita kolmea törkeäksi epäiltävää liikennerikosta, joista yhden yhteydessä kuljettaja pakeni poliisipartiota.

Oulun poliisin liikenneyksikön moottoripyöräpartiot suorittivat nopeusvalvontaa Oulun Pohjantiellä sunnuntaina 8.9. illalla.

Partiot mittasivat hieman klo 17:n jälkeen illalla Ritaharjun kohdalla ajaneelle henkilöautolle nopeudeksi yli 170 km/h. Ylinopeutta oli siis nopeusrajoitus huomioiden yli 70 km/h, toteaa poliisi.

Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

***

Oulun poliisille tuli samana iltana n. klo 20:n aikaan ilmoitus, jonka mukaan Muhoksella on päihtynyt kuljettaja lähtenyt ajamaan autoa.

Paikalle mennyt poliisipartio tavoitti kyseisen auton Muhoksen Leppiniementieltä. Ilmoitus todettiin aiheelliseksi, sillä kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.

Tässäkin tapauksessa kuljettajan ajokortti päätyi poliisin haltuun ”kuivumaan”, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta.

***

Oulun poliisin liikenneaiheiset tehtävät jatkuivat vielä samana iltana n. puoli yhdentoista aikaan, kun poliisipartio oli pysäyttämässä henkilöautoa liikennetarkistusta varten Oulun Koskelantiellä.

Pysäytysyrityksen havaitessaan kuljettaja kiihdytti voimakkaasti auton vauhtia, ja lähti pakenemaan poliisipartiota. Tehtävälle liittyi tässä vaiheessa muitakin poliisipartioita, ja pakenevaa autoa seurattiin usean kilometrin matkan. Kuljettaja ajoi auton lopulta Oulun Sairaalanrinteelle, missä partiot tavoittivat pysähtyneenä olleen auton. Pakenemisen aikana kuljettaja ajoi kovaa ylinopeutta ja päin punaisia liikennevaloja.

Auton välittömästä läheisyydestä otettiin kiinni yksi henkilö, jota epäillään tässä vaiheessa mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena ja huumausaineen käyttörikoksesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT