Matkapuhelin korvalla johti kolareihin

Helsingin poliisin partio sai maanantaina hieman ennen kello 16 tehtävän Kamppiin Lönnrotinkadulle, missä henkilöauto oli törmännyt useaan pysäköityyn autoon. Paikalla partiota odottivat todistaja sekä vuonna 1989 syntynyt nainen, joka...

Rekka järveen Joutsassa

Joutsa valtatie 4 hätäkeskus sai ilmoituksen järveen suistuneesta ajoneuvoyhdistelmästä. Elintarvikelastissa ollut ajoneuvoyhdistelmä oli ajautunut kaiteiden läpi järveen. Pelastuslaitos auttoi kuljettajan ulos hytistä. Kuljettaja oli märkä ja kylmettynyt. Ajoneuvoyhdistelmä oli...

Törkeitä varkauksia Kaakkois-Suomessa

Imatran poliisiasemalla on tutkittavana lokakuun alkupuolella tehdyt neljä törkeää varkautta. Imatran Vuoksenniskalla osoitteessa Mäntyrinne 7 olevan kerrostalon alakerrasta anastettiin 4.-5.10.2017 välisenä yönä huomattava määrä työkaluja. Anastetun omaisuuden määrä on yli...

Ryöstäjä jäi kiinni Kemissä

Kemi. Paikkakuntalainen 30-vuotias mies on pidätetty epäiltynä kaupan ryöstöstä ja kioskin ryöstön yrityksestä Kemissä. Epäilty oli mennyt sunnuntaina 8.10. klo 13 jälkeen Koivuharjulla sijaitsevaan kauppaliikkeeseen ja myyjää uhaten saanut...

Kajaanissa heitettiin polttopulloja

Suomussalmen Metsärinteentie 2:ssa heitettiin rivitaloasunnon olohuoneen ikkunaan palava polttopullo 8.10.2017 klo 22:50 , polttopullo rikkoi uloimman ikkunaruudun. Asukas sai sammutettua alkavan tulipalon. Samaan aikaan taloyhtiön pysäköintipaikalla heitettiin palava polttopullo...

Miesjoukko pahoinpiteli Kivenlahdessa – poliisi etsii silminnäkijöitä

Espoon Kivenlahdessa sattui lauantaina 07.10.2017 kello 00.15 - 00.25 välikohtaus, jossa useamman henkilön epäillään pahoinpidelleen vanhempaa miestä ja väliin tullutta naista. Tarkempi tapahtumapaikka on mahdollisesti Jälkimainingissa. Rikoksesta epäiltyjä oli...

Poliisi pyytää havaintoja Porvoon Sannaisten henkirikokseen liittyen

Itä-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja Porvoon Sannaisissa lauantaina 7.10.2017 tapahtuneeseen henkirikokseen. Poliisilla on käytössään alueelta valvontakamerankuvaa. Alueella liikkuneiden henkilöllisyyksien selvittämiseksi poliisi pyytää kaikkia Tungsträskintien ja Munkkalantien alueella perjantain klo 16...

Nuori nainen narahti kesken pyörän purkamisen

Helsingin poliisi sai maanantaina aamuyöllä ennen kello yhtä hätäkeskukselta tehtäväksi mennä Vuosaareen, jossa joku yritti anastaa ilmoittajan polkupyörää. Paikalla partio tapasi ilmoittajan sekä nuoren naisen, joka asetteli ilmoittajan pyörän...

Varkaudesta epäilty pakeni poliisia Mikkelissä

Mikkeli. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, hieman puolen yön jälkeen hätäkeskukseen ilmoitettiin Mikkelissä Tupalan kaupunginosassa rakenteilla olevaan omakotitaloon mahdollisesta meneillään olevasta varkaudesta. Kahden henkilön oli nähty kantavan paikalla tavaraa...

Raju ulosajo Turussa

Turku. Sunnuntaina 08.10.2017 varhain aamuyöllä Turussa Satakunnantiellä henkilöauton kuljettaja menetti auton hallinnan ja törmäsi rajusti päin kaistojen välissä olevalla viheralueella olevaa puuta. Auto oli tulossa Raision suunnasta. Törmäyksen jälkeen...

Uusimmat

Luetuimmat