torstai, 28 maaliskuun, 2024

Pakenija ajoi moottoritietä vastakarvaan – törmäsi lopulta vastaantulijaan

Itä-Uudenmaan poliisin nopeusvalvonnassa havaittiin keskiviikkona 29.7.2020 iltapäivällä Keravan Alikeravantiellä ajoneuvo, joka ajoi 91 km/h tieosuudella, jonka nopeusrajoitus on 40 km/h.

– Auto ei pysähtynyt poliisin pysäytysmerkkiin, vaan jatkoi matkaansa kiihdyttämällä vauhtia edelleen, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Joni Kokkonen.

Poliisia pakenevan auton kuljettaja ajoi pakomatkallaan useita kertoja liikenteenjakajien väärältä puolelta ja ohitti muita ajoneuvoja kovalla nopeudella niin, että vastaan tulevat autot joutuivat väistämään pientareen puolelle. Lahden moottoritiellä ajoneuvo teki U-käännöksen siirtyen pohjoisen suuntaan ajavien kaistalle ajaen etelän suuntaan, piennarta pitkin.

– Matkanteko päättyi lopulta siihen, että vastaantuleva ajoneuvo väisti myös pientareelle ja törmäsi pakenevaan autoon, Kokkonen kertoo.

Kaikki törmäyksessä mukana olleet henkilöt kuljetettiin jatkotutkimuksia varten sairaalaan.

Ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, nopeusrajoitusten rikkomisesta, kulkuneuvon oikeudettomasta kuljettamisesta, rattijuopumuksesta ja vammantuottamuksesta. Lisäksi poliisi takavarikoi autosta löytyneen ampuma-asetta muistuttavan esineen ja epäiltyä huumausainetta. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT