perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Paritusepäily syyteharkintaan Kainuussa – seksipalveluja hieronnan ohessa

Kainuussa toimivan hierontaliikkeen omistajaa sekä liiketilan väliaikaisesti itselleen vuokrannutta henkilöä epäillään paritusrikoksesta. Rikosepäily syntyi Oulun poliisilaitoksen sekä Kainuun Rajavartioston suorittaessa ulkomaalaisvalvontaa syyskuussa 2018, kun hierontaliikkeeseen kohdistetussa tarkastuksessa havaittiin viitteitä seksipalveluiden myymisestä.

Esitutkinnan aikana epäily on vahvistunut ja seksipalvelujen myynnin epäillään liittyneen oleellisesti annettuihin palveluihin. Myös hierojien saamat tulot ovat olleet riippuvaisia heidän antamistaan lisäpalveluista.

Rikosepäily ajoittuu vuosille 2016 – 2018 ja kyseisenä aikana liikkeessä on ehtinyt työskennellä useampi eri hieroja. Sekä rikoksesta epäillyt että esitutkinnassa ilmenneet hierontatyötä tehneet naiset ovat ulkomaalaistaustaisia. Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella rikosepäily kohdistuu kahteen henkilöön, koska heidän katsotaan olleen tietoisia seksipalvelujen antamisesta, he ovat edesauttaneet seksipalveluiden myyntiä sekä saaneet siitä rahallista hyötyä itselleen.

Kainuun Rajavartiosto suoritti asian esitutkinnan. Tutkinnanjohto oli Oulun poliisilaitoksella.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT