lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Poliisi haluaa tehdä lopun poikajoukon harrastamasta ilkivaltakierteestä Maskussa

Maskun Humikkalassa ja sen läheisyydessä on pitkin vuotta ilmennyt monenlaista ilkivaltaa ja häirintää. Ilmiön takana on kymmenkunta 8–13-vuotiasta poikaa, joiden teoista on tämän vuoden aikana tehty eri puolilta aluetta jo yli 20 rikosilmoitusta. Asianomistajia on useita, kertoo poliisi.

Tekijät ovat poliisin tiedossa ja heitä on puhutettu. Poliisi haluaa nyt tehdä stopin kiusanteon kierteelle. Jatkossa alueelle suunnataan tehostetusti sekä näkyvää että näkymätöntä valvontaa. Myös lastensuojelu on jo puuttunut asiaan.

Erityisesti lasten vanhemmilta odotetaan nyt kasvatuksellista vastuunkantoa. Toimien myötä viranomaiset toivovat, että tilanne alueella rauhoittuisi.

Ilkivalta ja häirintä ovat kohdistuneet alueen asukkaisiin ja yksityiskoteihin, urheilukentälle, liikenteeseen sekä koulukiinteistölle. Osittain kyse on erittäin vaarallisista ”leikeistä”.

– Vaikka tekijät eivät vielä ikänsä puolesta ole rikosoikeudellisessa vastuussa, ovat he kuitenkin korvausvelvollisia aiheuttamistaan vahingoista, muistuttaa rikoskomisario Maria Sainio.

Samalla poliisi toivoo malttia myös asian ympärille nousseeseen paikalliseen Facebook-keskusteluun.

– Pahimmillaan myös somekirjoittelu täyttää rikosoikeudelliset tunnusmerkit esimerkiksi kunnianloukkauksen osalta, Sainio sanoo.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT