perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Poliisi jatkaa Porin lakkatapauksen selvittämistä – tajuttomia henkilöitä sairaalaan

Pori. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Porissa kuljetettiin sairaalaan kolme tajutonta henkilöä, jotka olivat nauttineet lakkaa. Lounais-Suomen poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä. Asiassa on ollut pidätettynä yksi henkilö.

Alustavien selvitysten perusteella Porissa vappuna sairaalahoitoon joutuneet nuoret olivat nauttineet lakkaa. Lakkaa oli todennäköisesti käytetty sellaisenaan tai yhdessä alkoholin kanssa.

Poliisin tietojen mukaan kukaan ei ole menehtynyt aineen käytön seurauksena, vaikka sen käyttämisestä on aiheutunut konkreettinen hengenvaara.

Poliisi on pidättänyt tapaukseen liittyen yhden henkilön, jota epäillään huumausainerikoksesta sekä kuluttajamarkkinoilta kielletyn psykoaktiivisen aineen kiellon rikkomisesta. Rikoksen selvittämisen yhteydessä poliisi on takavarikoinut pienen määrän lakkaa sekä jonkin verran amfetamiinia.

Lakan ja gamman käyttö alueella on harvinaista

Poliisilla ei ole tiedossa minkälaisia määrää lakkaa Porissa tai Satakunnassa on tällä hetkellä liikkeellä. Poliisin käsityksen mukaan lakan, kuten siitä valmistettavan gamman käyttö alueella on ollut viime vuosina harvinaista.

Lakan ja gamman käyttöön liittyy yliannostusriski. Riskiä lisää huomattavasti huolimaton annostelu ja aineen sekoittaminen muihin päihteisiin, kuten alkoholiin.

***

Mitä on lakka? Artikkeli aiheesta: https://www.is.fi/terveys/art-2000000421647.html

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT