perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Poliisi on saanut valmiiksi Kontiolahdessa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan

Kontiolahti. Poliisi on saanut valmiiksi lauantai-iltana 26.6.2021 Kontiolahden Rantakylässä tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan.

Poliisi sai lauantai-iltana 26.6.2021 hätäkeskukselta tehtävän Kontiolahden Rantakylään. Poliisin saaman hälytyksen mukaan omakotitalon pihapiirissä oli käynnissä pahoinpitely. Poliisipartio tapasi tapahtumapaikalta epäillyn sekä tekijän että uhrin. Tapahtumapaikalla oli epäillyn tekijän ja uhrin lisäksi myös kolmas henkilö. Tapahtumapaikalla poliisipartiolle selvisi, että myös paikalla ollut kolmas henkilö oli joutunut epäillyn tekijän pahoinpitelemäksi.

Poliisi otti tapahtumapaikalta epäillyn tekijän kiinni. Paikalle tullut ambulanssi tarkisti molempien vammoja saaneiden henkilöiden vammat. Vakavampia vammoja saanut henkilö toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Ambulanssin sairaalaan toimittama mieshenkilö menehtyi saamiinsa vammoihin 16.7.2021. Oikeuslääketieteellisten tutkimusten mukaan kuolema johtui hänelle pahoinpitelyn yhteydessä aiheutetuista vammoista, tiedotteessa sanotaan.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT