torstai, 28 maaliskuun, 2024

Poliisi otti kiinni kaksi törkeästä kiristyksestä epäiltyä – liittyy suojainvarustejupakkaan

Helsinki. Poliisi on ottanut tänään torstaina 30.4.2020 Etelä-Suomessa kiinni kaksi henkilöä, joita epäillään törkeästä kiristyksestä.

‒ Tiedotimme aiemmin tässä kuussa, että tutkimme vahingontekoa, joka on ollut esillä julkisuudessa Huoltovarmuuskeskuksen suojavarustetilaukseen liittyvän jupakan yhteydessä. Tätä epäiltyä vahingontekoa tutkittaessa poliisin tietoon tuli seikkoja, joiden perusteella nyt kiinniotettuja henkilöitä on syytä epäillä törkeästä kiristyksestä, sanoo Helsingin poliisilaitoksen Rikostutkintayksikön Ammattimainen rikollisuus -toiminnon johtaja, rikostarkastaja Markku Heinikari.

Poliisi ei tässä vaiheessa esitutkintaa kerro julkisuuteen enempää tänään kiinniotetuista henkilöistä tai epäillystä törkeästä kiristyksestä.

– Korostamme, että kyseessä on rikosepäily. Esitutkinnan aikana selvitetään, mitä on tapahtunut, Heinikari jatkaa.

Poliisi ei kommentoi epäillyn rikoksen asianomistajan henkilöllisyyttä. Esitutkintalain 7 § mukaan henkilön nimen saa antaa julkisuuteen vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi, rikoksesta epäillyn tavoittamiseksi, uuden rikoksen estämiseksi tai rikoksesta aiheutuvan vahingon estämiseksi.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT