perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Poliisi tutkii Oulun Rajakylässä tapahtuneita tulipaloja epäiltyinä tuhotöinä

Oulun Rajakylässä osoitteessa Ruiskukkatie 15 sijaitsevassa taloyhtiössä on sytytetty tahallaan kaksi tulipaloa lyhyen ajan sisään.

Ensimmäisestä palosta ilmoitettiin hätäkeskukseen torstaina 29.10. noin kello 23. Palo oli paikallistettu taloyhtiön kellarikerroksen häkkivarastoihin. Tuli oli tuhonnut yhden varaston kokonaan ja vaurioittanut toista. Varastotilat ja porraskäytävä kärsivät savuvahinkoja. Alimpien kerroksen huoneistoja jouduttiin tyhjentämään savun vuoksi.

Toisesta palosta ilmoitettiin hätäkeskukseen tiistaina 3.11. noin kello 21. Useat talon asukkaat ilmoittivat hätäkeskukseen savusta taloyhtiön rappukäytävässä. Pelastuslaitos totesi, että 8-kerroksisen taloyhtiön kahdessa ylimmässä kerroksessa oli palopesäkkeet rappukäytävässä. Palopesäkkeet savuttivat runsaasti ja pelastuslaitos evakuoi ylimpien kerroksien asukkaat.

Kumpikaan paloista ei aiheuttanut vakavia henkilövahinkoja, vaikka ihmiset altistuivat savulle. Palot ovat aiheuttaneet merkittäviä omaisuusvahinkoja savun ja nokeentumisen vuoksi.

Poliisi epäilee, että kumpikin palo on tahallaan sytytetty. Paloja tutkitaan nimikkeellä tuhotyö.

Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyvistä tiedoista tai silminnäkijähavainnoista Oulun poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai vihjesähköpostiin vihjeet.oulu@poliisi.fi

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT