perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Poliisikoira Xy nuuski itsensä huumekoirien Suomen mestariksi

Sisä-Suomi. Suomen poliisikoirayhdistys järjesti poliisin huumekoirien SM-kilpailut Kouvolassa 6. – 8.10.2020. Kilpailutehtävissä huumekoirien piti muun muassa löytää huumekätköjä huoneistoista, maastosta ja ajoneuvoista. Tehtäviin kuului myös matkalaukkujen tarkastusta, jäljestystä ja tottelevaisuuskoe.

Maastoetsintä osoittautui koko kisan vaikeimmaksi rastiksi, kun vain kolme koiraa 11:stä löysi kätkön. Xy oli yksi niistä. Suomen mestariksi suoriutui Sisä-Suomen poliisilaitoksessa työskentelevä 8-vuotias belgianpaimenkoira malinois Harmaahurstin Irwin eli XY (Äksy). XY:n ohjaajana on vanhempi konstaapeli Matti Tikkanen. Nämä olivat parivaljakon kolmannet kisat. He työskentelevät Tampereelta käsin.

Eikä tässä vielä kaikki: Sisä-Suomen poliisilaitoksen koirat voittivat joukkuemestaruuden. Joukkue muodostuu yhden laitoksen koirista. Xy:n kanssa kisasi erikoiskoira Rami ohjaajansa kanssa. Viimevuotinen joukkuepronssi kirkastui kullaksi, kertoo Sisä-Suomen poliisi.

Xy:n pokalisaalis.

-Xy sai palkinnoksi lihapateeta ja kanatikun, minä söin makeaa kakkua, Matti naurahtaa.-Olen ylpeä koirastani, se oli kisojen vanhin koira. Kokemus puhui.

Normaalisti Xy.n työtehtäviiin partiokoirana kuuluvat kadonneiden ihmisten, erilaisten esineiden ja huumeiden etsintä ohjaajansa kanssa.

Xy ja juhlakakku

Artikkelikuvassa Xy kilpailun tiimellyksessä ohjaajansa Matti Tikkasen kanssa.

Kuvat: Poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT