lauantai, 12 lokakuun, 2024

Poliisilla vilkas viikko Itä-Uudellamaalla – viikonlopun tehtävämäärä yli 800

Itä- Uusimaa. Kesäiset lämpötilat lienevät yhtenä syynä, että viikon kokonaistehtävämäärät pystyttelevät poliisilaitoksen alueella edelleen korkealla tasolla. Koko viikon tehtävämäärä oli yhteensä 2 059, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

– Pelkästään viikonlopun aikana hoidettiin yli 800 erilaista poliisitehtävää, joista 260 perjantain ja lauantain välisessä yövuorossa, kertoo komisario Miika Laine. 

Päihtyneet kuljettajat näkyivät tehtävillä. Rattijuoppoja jäi poliisin haaviin yhteensä 33 ja erilaisia kotihälytyksiin liittyviä tehtäviä hoidettiin 104. Näistä suurin osa oli henkilö häiriöksi -tehtäviä.

Viime viikolla ilmoitetuissa väkivaltarikoksissa oli havaittavissa laskua, samoin kuin asuntomurroissa.

– Myös liikenteessä oli vilkasta viikonloppuna. Reilua ylinopeutta ajaneita kuljettajia jäi kiinni parisenkymmentä ja osa heistä oli liikenteessä kaksipyöräisillä. Lauantain mopomiitissä jäi kiinni kaksi kuljettajaa, jotka olivat liikenteessä viritetyillä mopoilla. Yhteensä valvontailmoituksia viritetyillä tai epäkuntoisilla mopoilla liikenteessä olleille kuljettajille kirjattiin kuusi. Porvoossa moottoripyörän kuljettajalle mitattiin kuudenkympin alueella nopeudeksi 115 km/h, paikoitellen jopa enemmän, kertoo komisario Katri Lehti.

Joukkoon mahtui myös 14 kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Liikenteestä jäi kiinni myös useita päihtyneitä ja kortittomia kuljettajia.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT