torstai, 18 huhtikuun, 2024

Puotilan henkirikostutkinnan yhteydessä ilmi kiristysepäily – KRP eriyttää tutkinnat toisistaan

Helsinki. Poliisi käynnisti torstaina 24.11. esitutkinnan Helsingin Puotilassa tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta, jossa kuoli yksi henkilö. Tutkintavastuu henkirikoksen osalta on siirtynyt Keskusrikospoliisilta Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle. Keskusrikospoliisi tutkii tapauksen yhteydessä ilmi tullutta epäilyä törkeästä kiristyksestä.

– Puotilassa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan yhteydessä on tullut ilmi kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja epäilyjä kiristämisestä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto Keskusrikospoliisista.

Vaikka esitutkinnat ovat käynnistyneet samasta tapahtumasta ja liittyvät toisiinsa, on poliisi arvioinut järkeväksi eriyttää tutkinnat omiksi kokonaisuuksikseen.

– Tämän henkirikoksen osalta näyttö on melko selvää, ja tutkinnan voidaan arvioida etenevän melko nopeasti maaliin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksesta.

– Ilmenneen kirityskokonaisuuden osalta taas on odotettavissa monimutkaisempi ja pidempi tutkinta, sanoo Luoto.

Jatkossa henkirikostutkinnan tiedottamisesta vastaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos. Epäillyn kiritysrikoksen viestintävastuu on Keskusrikospoliisilla.

Epäilty on myöntänyt tapahtumien kulun

Puotilassa tapahtunutta henkirikosta tutkitaan murhana. Rikoksesta epäillään yhtä henkilöä.

Henkirikokseen liittyen poliisi on kuulustellut epäiltyä.

–  Epäilty on myöntänyt tapahtumien kulun ja ampuneensa uhria. Tämän rikoksen osalta tutkinta jatkuu muun muassa motiivin selvittämisellä, kommentoi Minkkinen.

Henkirikostutkinnan alkuvaiheessa tuli ilmi epäily törkeästä kiristyksestä sekä kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

– Tässä vaiheessa tutkintaa näyttää siltä, että henkirikoksesta epäiltyä on kiristetty. Epäiltyjen tai asianosaisten määrää tässä tutkintakokonaisuudessa emme vielä voi kommentoida, sanoo Luoto.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT