lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Rattijuoppo ajeli 187 km/h – poliisiauto kolaroi takaa-ajossa pysäköityihin autoihin

Kuopio. Poliisipartio mittasi tutkalla puolenyön aikaan moottoritietä etelän suunnasta Kuopion suuntaan ajavalle henkilöautolle Matkuksen kohdalla nopeudeksi 187 km/h, sallitun ollessa 100 km/h. Partio kytki hälytyslaitteet pysäytystarkoituksessa päälle ennen kuin auto ohitti pysähtyneenä olleen poliisipartion. Henkilöauto jatkoi kovalla vauhtia edelleen Kuopion suuntaan.

Toinen poliisipartio sai havainnon kyseistä autosta kun se nousi ylös Kolmisopen rampista ja jatkoi vasemmalle Kolmisopentietä. Auto jatkoi edelleen kovaa vauhtia Nikkelinkadulle, jota jatkoi kohti Neulamäkeä. Auto löytyi pysäköitynä Neulastie 2 pysäköintialueelta. Poliisipartio havaitsi auton lähistöllä kolme noin 30- vuotiasta miestä, joista kaksi oli paikkakuntalaisia. Kyseiset henkilöt otettiin kiinni asian selvittämistä varten.

Poliisikoirapartio tarkisti miesten autolta kiinniottopaikalle kulkeman matkan ja löysi pienen määrän huumausaineita. Auton tavoittamisen yhteydessä yksi poliisiauto suistui tieltä oikealle kaartuvassa mutkassa ja törmäsi kahteen pysäköitynä olleeseen henkilöautoon. Autoihin syntyi vaurioita, mutta kukaan ei loukkaantunut. Pysäköitynä olleissa autoissa ei ollut ihmisiä. Asiassa on tutkintanimikkeinä ainakin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, huumausaineen käyttörikos, rattijuopumus ym.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT