perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Rattijuoppo ei päässyt itse ulos autosta – hankala naisasiakas poliisin harmina

Vantaa. Useat sivulliset tienkäyttäjät olivat 20.10. klo 17.05 ilmoittaneet hätäkeskukseen henkilöautosta, jonka kuljettajan he epäilivät olevan päihtynyt. Poliisipartio havaitsi auton Vapaalantiellä. Auto oli tuolloin osittain jalkakäytävällä, josta se jatkoi epävarmaa ajoa tien puolella. Poliisiauto kääntyi auton perään ja se pysäytettiin seuraavalle linja-autopysäkille.

Autoa kuljetti vuonna 1968 syntynyt nainen, joka oli silminnähden erittäin päihtynyt. Hänelle päätettiin tehdä puhalluskoe. Tehtävä osoittautui hieman tavanomaista haastavammaksi, koska nainen ei joko ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää saamiaan ohjeita. Lopulta hän onnistui hönkäisemään sen verran mittariin, että seulonta-alkometri näytti tulosta 0,82 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

Naista lähdettiin kuljettamaan oikeuslääketieteen laitokselle verikokeisiin ja humalatilan tutkimuksiin. Nainen oli niin humalassa, että hän ei kyennyt nousemaan itse autosta, vaan hänet piti nostaa ja taluttaa poliisiautoon. Poliisiauton takatilassa hän ryhtyi potkimaan seiniä ja huutamaan kurkku suorana, kertoo poliisi.

Oikeustieteen laitoksella nainen harasi kaikin voimin vastaan ja hänen piti lopulta laittaa käsirautoihin. Nainen myös yritti sylkeä päin poliisia. Jotta verikoe saatiin otettua, kaksi poliisimiestä joutui pitelemään naista koko painollaan maassa. Tämä ei naista lannistanut, vaan hän harasi vielä siinäkin vaiheessa vastaan, kun häntä siirrettiin takaisin poliisiautoon. Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT