perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Rikollisjengien sota Ruotsissa jatkuu – mies ammuttiin eilen Husbyssa

Ruotsi. Tukholman pohjoispuolella Husbyssä ammuttiin eilen 20-vuotiasta miestä puoli viiden jälkeen iltapäivällä. Haavoittunut vietiin ambulanssilla sairaalaan, mutta hänen henkeään ei onnistuttu pelastamaan, kertovat Aftonbladet ja SVT Nyheter.

Aftonbladetin saamien tietojen mukaan mies kuului Husbyn rikollisverkostoon ja on poliisin tuttu jo ennestään.

Silminnäkijöiden mukaan tekijät pakenivat rikospaikalta mopolla tai moottoripyörällä.

SVT:n haastattelema henkilö, joka haluaa pysyä nimettömänä, kertoi olleensa noin sadan metrin päässä tapahtumapaikalta, kun hän kuuli useita laukauksia. Pian sen jälkeen hän näki miehen, joka makasi verisenä pihamaalla.  Ammutun miehen vieressä oli portti ja ikkunoita, joissa myös näkyy ainakin yksi luodin reikä.

– Olin kauhuissani ja vapisin, hän sanoo.

Tekijöiden löytämiseksi on aloitettu laaja poliisioperaatio.

Myös SVT: n tietojen mukaan mies kuului yhteen verkostoista, jotka ovat olleet mukana äskettäisissä Tukholman ampumistapauksissa.

Kuva: Aftonbladet.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT