lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Snapchatissa myydään viinaa, nuuskaa ja huumeita – ostajat hyvinkin nuoria

Some. Nuoret ostavat nyt alkoholia, tupakkaa ja nuuskaa Snapchatista. Nuorten mukaan somen viinanmyynti ei ole enää outoa tai uutta, vaan niin tavallista, ettei viinatarjontaa osaa edes ihmetellä. Myyjät ovat usein toisia nuoria tai nuoria aikuisia. Viina on yleensä virolaista.

Viimeisen vuoden aikana alkoholimainoksia on alkanut ilmestyä sosiaalisen median julkaisuvirtaan säännöllisesti. Etenkin viikonlopun kynnyksellä Snapchat alkaa täyttyä erilaisilla tarjouksilla.

Snapchat-myynnin kaava on usein samanlainen. Myyjät laittavat esimerkiksi tietyn vodkatuotteen esille hintoineen. Sitten sovitaan kaupoista ja hausta yksityisviestillä. Yksi myynti-ilmoitus voi olla esillä samalla kertaa esimerkiksi sadoille Snapchat-käyttäjille.

Snapchatissa julkaisut näkyvät vain hetken tai enintään vuorokauden. Sitten ne katoavat. Juuri tähän perustuu se, että Snapchatissa on helppoa myydä jäämättä kiinni.

Riskinä kaupoissa on se, että hakutilanteessa myyjä ei välttämättä odotakaan ostajaa viinapullojen kanssa, vaan vie vain rahat. Koska nuori on laittomilla ostoksilla, asiasta ei kerrota aikuisille.

Etenkin pääkaupunkiseudulla kaupitellaan Snapchatin kautta myös kovia huumeita. Myös kannabismyynti on alkanut yleistyä Snapchatin puolella. Hinta on usein 20 euroa grammalta. Kannabis on siis halpaa ja sitä on usein ja paljon tarjolla.

Aiemmin nuoren piti tuntea joku löytääkseen huumeita tai laillisia päihteitä. Nyt ei tarvitse kuin avata puhelin.

Poliisihallituksesta kerrotaan, että poliisin on vaikea valvoa sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa alkoholikauppaa. Kauppaa tehdään usein yksityisillä tileillä, eikä ulkopuolinen voi nähdä, mitä yksityisprofiilissa tai -viesteissä tapahtuu.

Lähde: YLE uutiset. https://yle.fi/uutiset/3-11037650

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT