perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Suomussalmella 5-tiellä vakava liikenneonnettomuus – useita henkilöitä loukkaantui

Suomussalmi. Viitostiellä, Suomussalmen kuntataajamasta noin 12 kilometriä Kuusamon suuntaan tapahtui 5.4.2021 kello 9.50 aikaan vakava liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöautoa, tiedottaa Oulun poliisilaitos.

Kuusamon suunnasta Kajaanin suuntaan ajaneen henkilöauton vuonna 1972 syntynyt kuljettaja lähti todistajien mukaan ohittamaan pitkää autojonoa. Hän ei ehtinyt palata omalle ajokaistalleen, vaan törmäsi vastaan tulleen vuonna 1993 syntyneen miehen kuljettaman henkilöauton keulaan.

Molemmissa autoissa oli kuljettajien lisäksi 3 matkustajaa, joista kolmen tiedetään loukkaantuneen vakavasti. Kaikki osalliset kuljetettiin sairasautolla jatkotutkimuksiin. Tapahtuma-aikaan tiellä oli sohjoa ja ajokeli oli heikko, alkoholilla ei epäillä olleen osuutta onnettomuuteen.

 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT